Työnohjaus

Muutos on mahdollisuus, jonka voimme valita.

Työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä. Työnohjaus on prosessi, jonka tavoitteena on kunkin työntekijän ammatillinen kasvu ja kehittyminen. Se on oppimista omasta ja toisten kokemuksesta. Keskeisenä välineenä työnohjausprosessissa on vuorovaikutuksellinen oppiminen työnohjaajan ja ohjattavan välillä. Koska keskeinen vaikuttamisen keino on työnohjaajan ja ohjattavan välinen vuoropuhelu, on työnohjauksessa samoja vaikuttavia tekijöitä kuin psykoterapiassakin. Keskiössä on työ, johon pyritään saamaan myönteistä muutosta ja edistämään työkontekstissa asiakkaan toimintakykyä, hyvinvointia ja terveyttä. Tyypillisimmät käsiteltävät aiheet liittyvät tehtävien suorittamiseen ja siinä onnistumiseen, vuorovaikutukseen ja ilmapiiriin sekä työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Työnohjauksen pyrkimyksenä on edesauttaa työssäjaksamista ja lisätä työniloa. Tarkemmin työnohjauksen kulusta ja sen vaikutusprosesseista voit lukea täältä.

Olen työnohjannut sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työntekijöitä tarjoten heille yksilö- ja ryhmätyönohjausta. Lisäksi olen perehtynyt erilaisten hoitomallien ja -menetelmien soveltamiseen, jotka tukevat ammatillista kasvua ja jaksamista kiireisissä, usein emotionaalisesti kuormittavissa ympäristöissä. Minulla on kokemusta opettajien ja koulunkäynninohjaajien työnohjauksesta, jossa olen auttanut heitä kehittämään omia työtapojaan sekä jaksamistaan koulun arjen haasteiden keskellä. Tämä yhdistelmä kokemusta on antanut minulle syvällisen ymmärryksen siitä, kuinka tukea ammattilaisia säilyttämään empatiansa ja työhyvinvointinsa samalla, kun he kohtaavat vaativia asiakastilanteita.

Työnohjaajana olen aktiivinen, eri näkökulmia yhdistävä, muutokseen kannustava ja ratkaisukeskeinen, mutta olen myös läsnä ja kuulen. Olen kiinnostunut ja suhtaudun positiivisella uteliaisuudella kertomaasi.

Asiakkaat ovat antaneet palautetta työotteestani, joka yhdistää jämäkkyyden ja rakentavan vuorovaikutuksen, kuuntelen aidosti ja kiinnostuneesti. Luottamuksen rakentaminen on minulle ensiarvoisen tärkeää, olipa kyseessä yksilö, ryhmä tai työryhmän jäsenet. Avoin ja luottamuksellinen vuorovaikutus luo pohjan onnistuneelle ja rikastuttavalle työnohjaukselle.

Työnohjauksessa käsittelemme tyypillisesti aiheita, kuten työhön liittyvien tehtävien suorittaminen, vuorovaikutus ja ilmapiiri työyhteisössä, sekä työssä jaksaminen ja työhyvinvointi. Myös case-työnohjaus on minulle tuttua. Tavoitteeni on tukea työntekijöiden ammatillista kasvua, jaksamista ja työssä viihtymistä.

Noudatan työssäni Suomen Työnohjaajat STOry-ry:n eettisiä ohjeita.

Työnohjausprosessien pituudet vaihtelevat tarpeen mukaan puolesta vuodesta kahteen vuoteen, jolloin tapaamisia on 2-4 viikon välein. Yhden tapaamiskerran pituus vaihtelee 45 -90min välillä. Hyvä ryhmän koko on 5-9 henkilöä. Työyhteisön työnohjaukset räätälöidään erikseen sovitusti.

Tervetuloa työnohjaukseeni!

Ole minuun yhteydessä niin keskustellaan lisää.